Paneelikeskustelu Rinnekotien järjestämästä "Tunne työsi" -seminaarista. Seminaarin teema on "Tulevaisuus tehdään nyt - kumppaneiden kanssa!". Kuvassa vasemmalta Anu Kuistiala, Arja Laitinen, Leila Rutanen, Leila Lahnalampi-Lahtinen ja Jaana Jantola.

Jaa artikkeli

”Uudistuksia ja Yksilöllisyyttä”: —Hoiva-alan tulevaisuus Tunne työsi -paneelin valokeilassa

Rinnekotien järjestämä ”Tunne työsi” -seminaarin paneelikeskustelu tarjosi sukelluksen hoiva-alan nykytilaan ja tulevaisuuden visioihin ja otti huomioon myös keikkatyön näkökulmat.

Keskustelun valokeilassa olivat muun muassa työntekemisen tapojen murros, teknologian hyödyntäminen hoivatyössä, sekä hoiva-alan vetovoiman ja työntekijöiden pidon parantaminen.

Toimittaja Anu Kuistialan juontamassa keskustelussa ääneen pääsivät alan asiantuntijat: Rinnekotien liiketoimintajohtaja Leila Rutanen, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhuspalvelujen toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen, Hyvinvointiala HALI ry:n hoivan ja osaamisen johtaja Arja Laitinen sekä Onviren toimitusjohtaja Jaana Jantola.

Työn tekemisen tavat uudistuvat

Panelistit korostivat työn tekemisen tapojen merkittävää muutosta. Minna Lahnalampi-Lahtinen alleviivasi tarvetta murtaa hoiva-alan negatiivisuuden kiertokulkua ja edistää monimuotoisuutta työtehtävissä.

Jaana Jantola toi esiin keikkatyöntekijöiden kohtaamat haasteet, kuten ulkopuolisuuden tunteen ja puutteellisen perehdytyksen, ja korosti työyhteisöjen asenteellisen muutoksen tarvetta. Leila Rutanen nosti esimerkkinä Rinnekotien lanseeraaman Vieraanvarainen perehdytys –mallin, joka vahvistaa sekä osaamista että yhteenkuuluvuutta.

Lainsäädännöllisin ratkaisuin ja lupien kautta tulisi mahdollistaa myös yksityisille palveluntarjoajille entistä moniammatillisemman henkilöstön rekrytointi ja tätä kautta entistä paremman palvelun tarjoaminen.

Teknologian rooli hoivatyössä

Teknologian ja digitaalisuuden vaikutus hoiva-alaan herätti paneelissa runsaasti keskustelua. Arja Laitinen nosti esiin teknologian mahdollisuudet ja sääntelyn roolin. Erilaisiin kirjaamisiin menee varsin paljon aikaa. Tilanteen helpottamiseksi tarvitaan teknologisia ratkaisuja tai kirjausten tarpeen tarkennuksia.

Jantola painotti luottamuksen ja digitaalisten mahdollisuuksien lisäämisen merkitystä. Nykyään liian moni prosessi on vielä manuaalinen.

Uudelleenajateltu hoiva

Yleisöä kiinnosti erityisesti Minna Lahnalampi-Lahtisen innovatiivinen ajatus hoivalaitosten räätälöinnistä asukkaiden henkilökohtaisen rytmin, ammatin tai kulttuurin mukaan. Tämä ajatus pohjautuu vapauden ja yksilöllisyyden arvostukseen, esimerkkinä mainittiin yli 80-vuotiaiden muistisairaiden halu liikkua vapaammin, johon voitaisiin vastata teknologisin ratkaisuin, sen sijaan että heitä lukittaisiin laitoksiin.

Ehdotus heijastaa tarvetta luoda ympäristöjä, jotka vastaavat paremmin asukkaiden henkilökohtaisia tarpeita ja historiaa, mikä voi merkittävästi parantaa heidän elämänlaatuaan ja viihtyvyyttään.

Vetovoima ja työntekijöiden pito

Paneeli päättyi keskusteluun hoiva-alan vetovoimaisuuden lisäämisestä. Anu Kuistiala kysyi, että miten taataan, että meillä on jatkossakin riittävästi hoitajia? Miten pidetään hyvät työntekijät ja saadaan lisää uusia? Eli miten taataan vetovoima ja pito?

Arja Laitinen korosti etenkin johtamiskulttuurin ja työolojen uudistamisen tärkeyttä.

Jaana Jantola painotti alan taloudellista arvostusta ja työn muotoilusta keskustelua. Hänen mukaansa vakituisten vakanssien lisääminen ei voi olla ainoa keino, vaan että työntekemisen mahdollisuuksien tulisi olla joustavia, ottaen huomioon erilaiset elämäntilanteet.

Työurien pidentäminen ikähaitarin molemmista päistä työjärjestelyin ja asentein on myös tärkeää.

Laaja yhteisymmärrys paneelilla oli siitä, että alan negatiivien julkisuuskuva vaatisi päivitystä. Alan positiivisen kuvan vahvistaminen ja uudelleenmuotoilu johtamisesta lähtien ovat keskeisiä tekijöitä tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa.